Artisti kuva

Laulaja-säveltäjä Petri Laaksosen artistiprofiili on monella tapaa ainutlaatuinen. Hänen tuotteliaasta kynästään ovat lähtöisin niin kansanlauluksi noussut Täällä Pohjantähden alla  kuin euroviisuhitit Eläköön elämäSata salamaa, Oot voimani mun  sekä lukuisa määrä suosittuja iskelmiä, joululauluja, hengellistä musiikkia, klassikkorunoilijoiden teksteihin sävellettyjä laulelmia unohtamatta.


Monet hänen julkaisemistaan cd-levyistä, joita on myyty yhteensä yli 200 000 kappaletta, ovat palkittu kulta- tai platinalevyillä.

Petri Laaksonen on pidetty esiintyjä niin konserttisaleissa kuin kirkoissakin.
Hänen lauluissaan yhdistyy tarttuva melodisuus sekä vahva musiikin harmonian intensiivisyys, joka pitää kuulijan otteessaan.

Välittömänä esiintyjänä ja sielukkaana tulkitsijana vahvan ja persoonallisen äänen omaava Laaksonen jättää harvoin kuulijoitaan kylmäksi.

Petri Laaksosen harrastuksiin kuuluu mm. mökkeily, sulkapallo, rullaluistelu, sudoku ja matkailu.